17.11.2016 Suomen eläinsuojeluvalvonnan tila ja tosiasiallinen potentiaali

Team Rokka Suomen eläinten asialla !

Team Rokan toiminta perustuu koirankoulutuspalveluiden tuottamiseen luonnonsuojelun parissa toimiville organisaatioille. Tämä ei kuitenkaan estä meitä ottamasta kantaa, ja näin pyrkiä kehittämään esimerkiksi eläinsuojeluun liittyvän viranomaisyhteistyön toimivuutta. Vaikkapa Heinolassa asiat ovat valtakunnan tasoa paremmalla mallilla paljolti kuvassa esiintyvän, asiaan vihkiytyneen virkamiehen ansiosta. Mutta tilanne ei liene aivan sama kaikkialla.

Ohessa Team Rokan toiminnanjohtajan kannanotto viranomaisten toimesta toteutettavaan eläinsuojeluvalvontaan Suomessa:

ELÄINSUOJELUVALVONNAN TEHOSTAMISESTA SUOMESSA

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on vuonna 2003 antamassaan ratkaisussa (1035/4/01) katsonut, että poliisin roolin tulisi olla eläinsuojeluasioissa lähinnä avustava. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan eläinlääkäreillä on ko. alan erityisammattilaisina huomattavasti paremmat valmiudet arvioida tilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä.

Tämä apulaisoikeusasiamiehen kannanotto tuo omilta poliisiajoiltani mieleen tragikoomisen näyn, jossa virka-apupyynnöllä eläinsuojelutarkastukseen mukaan pyydetty poliisipartio seisoskelee pihan perällä kädet puuskassa, miettien, koska pääsevät takaisin ”oikeisiin” poliisihommiin.

Näkemykseni mukaan tällaiset, ehkäpä eläinsuojeluvalvonnan ison kuvan ymmärtämättömyyttä ilmentävät kannanotot ovat olleet omiaan heikentämään eläinsuojeluvalvontaan liittyvää viranomaisyhteistyötä Suomessa.
Niin, esimerkiksi poliisilla on ollut jo laillisuusvalvojan argumentoinnin myötä eräänlainen ”oikeutus” vetäytyä kuoreensa ja näin eläinsuojeluvalvonnan taakka viranomaisten osalta on sysätty lähinnä eläinlääkäreiden hartioille. Tämä on erittäin lyhytnäköistä.

Mielestäni yksi eläinsuojeluvalvonnan viranomaisyhteistyölle asetettuja keskeisiä tavoitteita tulisi olla se, että vakavat eläinsuojelutapaukset, sekä mahdollisessa kroonistumisvaarassa tavalla tai toisella olevat jutut otetaan yhteisesti viranomaistoimijoiden haltuun näiden tapausten tullessa viranomaisen tietoon ensimmäistä kertaa. Yhteisellä haltuunotolla tarkoitan sitä, että jo eläinsuojelutarkastus suoritettaisiin yhdessä tuumin poliisin ja eläinlääkärin toimesta.
Saanen avata tätä asiaa.

Allekirjoitan apulaisoikeusasiamiehen mielipiteen siitä, että eläinlääkäreillä on kiistatta kärkitietämys eläinten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Haluan kuitenkin muistuttaa, että poliisilla on- tai ainakin tulisi olla ymmärrys ja velvollisuus esitutkinnan(eläinsuojelurikokset) suorittamisesta, taktinen ja tekninen osaaminen, sekä merkittävät toimivaltuudet esimerkiksi pakkokeino- ja poliisilain nojalla. Tätä poliisilla olevaa työkalusettiä tarvitaan verekseltään eläinsuojelulain nojalla tehtävien tarkastusten aikana. Sama pätee tarkastuksen aikana mahdollisesti käynnistettäviin esitutkintatoimenpiteisiin, jotka poliisin aloittaa viipymättä mikäli on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen.

On myös tärkeä ymmärtää, että eläinsuojelutapausten taustalla on usein eläintenomistajien yleiseen elämänhallintaan liittyviä tekijöitä, kuten mielenterveys- ja päihdeongelmat. Poliisilla on oman kokemuksensa kautta hyvä kyky tunnistaa näitä seikkoja, sekä niin tarvittaessa saattaa henkilö tarvitsemansa avun piiriin. Poliisilla on myös kärkiosaaminen siinä, kuinka ottaa tarkastustilanteet haltuun niin, että eläinlääkäri saa hoitaa omat tehtävänsä ilman eläimen omistajan suunnasta tulevaa uhkaa.

Mitä mieltä olette tapauksista, jotka lähtötietojen perusteella saattavat johtaa rikosoikeudelliseen seuraamukseen eli sakko- tai vankeusrangaistukseen tai oheisseuraamuksena annettuun eläintenpitokieltoon? Tai tapaukset, joilla on potentiaalia pitkittyä ja näin aiheuttaa lisää tuskaa niin eläimille kuin tapauksen kimpussa painiville viranomaisille? Tulisiko tällaisissa tapauksissa poliisin olla mukana viranomaisyhteistyössä heti ensimmäisestä toimenpiteestä, esimerkiksi eläinsuojelutarkastuksesta, lähtien? Mielestäni kyllä, ehdottomasti.

Niin, lienemme yhtä mieltä ainakin siitä, että apulaisoikeusasiamiehen mainitsemien ”eläinsuojeluasioiden” hoito kokonaisuudessaan ei rajoitukaan ainoastaan eläinsuojelulain säännösten nojalla tehtäviin hallintopäätöksiin. Poliisi ja eläinsuojelutapauksiin liittyvä rikosprosessi on aivan oma lukunsa, ja tärkeä sellainen.

Poliisi on lain mukaan-, sekä koulutuksensa- ja kokemuksensa myötä ammattilainen, jonka vastuulla on suorittaa rikoksen esitutkinta. Näihin rikoksiin lukeutuu myös eläinsuojelurikokset.

Poliisin on lain mukaan esitutkinnassa selvitettävä asian laadun edellyttämällä tavalla epäilty rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty. Myös asianosaiset sekä muut syyteharkintaa ja rikoksen johdosta määrättävää seuraamusta, kuten esimerkiksi eläintenpitokiellon määräämistä, varten tarvittavat seikat.
Poliisin on myös selvitettävä mahdollisuudet rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen, kuten rikoksen kohteena olleiden eläinten valtiolle menettämisen täytäntöönpanemiseksi. Poliisin on selvitettävä myös mahdollisen eläintenpitokiellon määräämiseksi tarvittavat seikat. Mainittakoon vielä, että rikoksen ja sen teko-olosuhteiden selvittämisen keskiössä on kerätä todistelua siitä, onko teko syyksiluettava tahallisena vai onko tekijän toiminta ilmentänyt kenties vain huolimattomuutta tahi törkeää huolimattomuutta. Tästä todistelusta riippuu, vaikka lopputulos olisi ollut hyvinkin brutaali, onko tekoa lähtökohtaisesti pidettävä rikkomuksena vai rikoksena.

Niin, laadukkaan ja oikeudenmukaisen rikosprosessin tukeminen vaatii tekijältään erityistä ammattitaitoa ja asiaan perehtyneisyyttä. Tämä työ on suoritettava ASIAAN VIHKIYTYNEEN POLIISIN toimesta. Ja se on suoritettava mahdollisimman nopeasti, johan esitutkintalakin velvoittaa poliisia suorittamaan esitutkinnan viipymättä.

Poliisi siis johtaa ja suorittaa eläinsuojelurikosten esitutkinnan, eläinlääkäriä kuullaan asiassa todistajana. Tämä asetelma on toisinaan vääristynyt niin, että poliisin tehtäväksi on jäänyt toimia lähinnä kirjurina eläinlääkärin sanellessa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta rikosprosessin menestymiseen syyttäjän pöydällä ja/tai oikeusasteissa.

On myös valitettavaa, että eläinsuojelurikoksia edelleen toisinaan vähätellään poliisin puolella, ikään kuin ne eivät olisi ”oikeita” rikoksia. Kun rikostutkija saa kutsun esimerkiksi pahoinpitelypaikalle, on selvää, että edellä mainitsemani esitutkintalaissa kerrotut selvitysvelvoitteet hoidetaan viipymättä, jotta rikos saataisiin selvitettyä eikä rikoksentekijä pääsisi sotkemaan tutkintaa. Saatetaan takavarikoida esineitä todisteina tai rikoksentekovälineinä, otetaan epäiltyjä kiinni tai pidätetään, tehdään teknistä rikospaikkatutkintaa, puhutetaan asianosaisia, selvitetään omaisuuden omistajasuhteita ja monta muuta asiaa. Ja pyydän muistamaan, että pahoinpitelyn uhri kykenee vielä päivienkin jälkeen puhumalla kertomaan tapahtuneesta, eläimellä tätä kykyä ei ole. Eläinsuojelurikoksissa eläintenpitopaikkaan ja -välineisiin sekä hoitovastuisiin liittyvät olosuhteet, joita voi rikoksentekijän toimesta nopeastikin muuttaa, näyttelevät isoa osaa todistelussa.
Miksi toimintamalli siis muuttuu, kun kyseessä on ”vain” eläinsuojelurikos? Kyseessä on kuitenkin rikoslakirikos, myös rangaistusasteikko on sakosta 2 vuoteen vankeutta eli aivan sama kuin pahoinpitelyrikoksessa.

Näkisin perusteltuna, että jokaiselle poliisilaitokselle tulisi nimetä eläinsuojelurikoksista vastaava poliisimies ja tämän varahenkilö. Valitun tulisi olla aidosti kiinnostunut kehittämään itseään eläinsuojeluasioiden hoitamiseen liittyen. Lähtökohtaisesti näiden henkilöiden tulisi olla sijoitettuna rikostutkinnan puolelle sillä eläinsuojelurikosten tutkinta vaatii vähäistä suurempaa ymmärrystä rikosten esitutkinnasta ja esimerkiksi rikosoikeudellisten rangaistusten oheisseuraamuksista kuten eläintenpitokielto / menettämisseuraamus. On myös selvää, että näiden erikseen nimettyjen poliisimiesten tulee saada kunnon perehdytys / erikoiskoulutus tehtäviinsä. Vai luuleeko joku, että esimerkiksi omaisuusrikostutkija kykenisi suorittamaan verkkorikollisuuteen liittyviä tehtäviä ilman asianmukaista erikoiskoulutusta? Niinpä.

statements_toniTällainen tehtävien kohdentaminen ei vaatisi juurikaan lisäresursseja, päinvastoin. Poliisilaitoksen alueella tapahtuu tietty määrä eläinsuojelurikoksia vuositasolla, halusi sitä tai ei. Näiden epäiltyjen rikosten johdosta poliisin on suoritettava esitutkinta, halusi sitä tai ei. Eläinsuojelusta kiinnostunut poliisimies kykenisi hoitamaan annetut tehtävät nopeasti ja tehokkaasti, ja myös esitutkinnan laatu olisi valtakunnallisesti huomattavasti nykyistä laadukkaampaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että huonosti hoidettu esitutkinta on omiaan pitkittämään esitutkinnan kohteena olevaa eläinsuojelutapausta, sillä oikeusprosessi ei tuota toivottua lopputulosta koska homma on mennyt metsään jo tapauksen tutkinnan alkumetreillä. Ja lopputuleman me kaikki tiedämme, eli eläinsuojeluviranomaisten ramppaaminen ko. eläimen omistajan luona jatkuu kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Tässä kirjoituksessani esittämäni viranomaisyhteistyömalli perustuu tapaan, jota minä (poliisina) ja Heinolan kunnaneläinlääkärinä toiminut herrasmies käytimme tuloksekkaasti vuosina 2003-2010.
Ei ollut resurssiongelmia, ei viranomaisyhteistyön riittämättömyyttä, ei lainsäädännöllisiä puutteita tai tulkintavaikeuksia (käytettiin viranomaisten yhteisessä työkalupakissa olevia toimivaltuuksia kattavasti, ja perehdyttiin olemassa olevaan lainsäädäntöön lain esitöitä myöden).
Maailma on tietysti jonkin verran noista ajoista muuttunut mutta uskon, että Heinolassa käyttämämme malli on edelleen monilta osin toimiva.

Tällaisen viranomaisyhteistyömallin toisintaminen kaikkien poliisilaitosten alueella edesauttaisi tasalaatuisen eläinsuojelurikostutkinnan toteutumista Suomessa ja sitä kautta koko eläinsuojelu- ja oikeusprosessin mielekkäämpää, yhdenmukaisempaa ja tehokkaampaa toteutumista.

Toni Lahtinen
Toiminnanjohtaja
Team Rokka